Kävin siis värjäämässä Ombrén hiuksiini, koska olin kyllästynyt yksväriseen tummaan. Menin Tapiolan Stockan Short Cuttiin, ja en voi sanoa olevani tyytyväinen tähän valintaani. Jo kun kävin paikan päällä varaamassa ajan, alkoi epäilykset heräämään. Kampaamon nainen näytti hieman jääneen 90-luvulle jättimäisen platinablondin kiharapehkonsa ja kelta-vaaleenpuna-raidallisten housujensa kanssa... Kerroin jo silloin, mitä halusin, joten toivoin, että minulle valittaisiin kampaaja joka osaisi hommansa. Monesti ajattelin kampaamon vaihtamista, mutta en viitsinyt varattua aikaa peruuttaa.
Kun aika sitten koitti, tulin kampaamoon, ja totesin pelkoni todeksi. Kampaajat eivät näyttäneet tuntevan nykyajan 'trendejä'. Istuin kuitenkin tuoliin, koska ajattelin, ettei ulkonäkö kerro kaikkea..
Aloin siis selittää että haluan Ombrén eli liukuvärjäyksen, mutta kampaaja tuntui hämmentyneeltä eikä tiennyt mitä tehdä. Koko kaksituntisen ajan yritin neuvoa ja näyttää, että mitä halusin, mutta kampaaja ei tehnyt kuten sanoin.
Lopputuloksena mulla oli oranssit hiukset tummalla juurikasvulla (vaikka painotin että VAIN LATVAT BLONDATAAN). Maksoin kuitenkin palvelusta kiltisti ja menin kotiin.
Viikonlopun aikana totesin etten edes saa unta, koska olin niin pettynyt näihin hiuksiini, joten menin valittamaan asiasta ja sain uuden ajan.
Tokalla kerralla asiat onnistu vähän paremmin, mutta edelleen harmittaa, että en kuunnellut vaistojani, ja vaihtanut kampaamoa, kun vielä oli mahdollista..
Henkilökunta oli kyllä mukavaa, mutta selvästikin he olivat tottuneet keski-ikäisten naisten ja mummojen pyytämiin perus leikkauksiin... Sitähän en itse halunnut..
Mutta joo, lopputulos tosiaan on ihan ok, vaikkakin hieman tönkön ja kotona tehdyn näköinen eikä tarpeeksi liuku-värjäytynyt vaan väri vaihtuu yhtä-äkkiä.
Edelleen harmittaa, että olisin voinut saada jostain muualta paremaa...
Olen jo huhti-toukokuusta lähtien tehnyt iltapukua eräälle asiakkaalle, enkä vieläkään ole valmis. Koko kesäkuun aikana olen kerennyt vain kaksi kertaa jatkamaan työtäni. Hidasta puuhaa helmien kirjominen pitsiin osaa olla. Kaks noin 3 h pitusta leffaa jo katottu ja samalla kirjottu. mutta en oo edes puolessa välissä.
Paniikki iskee, mutta onneks on vielä 2 vk jäljellä... HUPS!
Ostin alesta ihanimman sormuksen ikinä! =3
LINTUJA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti